dReAmS... 27.11.1997
Pyöräilin kohti isohkoa stop-risteystä. Kuten monesti, tässäkään risteyksessä ei ollut pyöräilijöille järjestty mitään järkevää tapaa ylittää risteävää valtatietä.

Päätin vaihtaa tien toiselle puolelle, koska valtatien ylitys näytti huomattavasti helpommalta sieltä puolelta. Vilkuilin taakse, lähimmät autot olivat aika kaukana. Risteyksestäkään ei näyttänyt tulevan autoja, joten nyt tästä vaan nopeasti...

Juuri kun oli pääsemäisilläni yli, valtatieltä joku vilkutti ja kääntyi kohti. Ei perkele! Voi pahus, ei voi olla totta! Tietenkin kääntyvä auto oli punainen Golf, jossa istui kaksi poliisia. Nopeasti ajoin pyöräni nurmikolle, jonne siviilipoliisiautokin kääntyi perässäni. Mielettömällä paniikilla mietin selitystä, miksi olin laittomasti ylittänyt tien. Ja mikä pahinta, pyörässäni ei ollut valoja! "Pitää kiinnittää huomio puuttuvista valoista muualle", ajattelin hätäisenä.

Poliisit nousivat autosta. Toista en tuntenut, mutta vänkärin paikkalla istunut oli Konstaapeli Reinikainen, tv:stä tuttu hemmo. Mitä ihmettä hän teki täällä?

"Sain sairaskohtauksen --- en suurta mutta kuitenkin. Menetin tasapainon ja lähdin horjuilemaan tien yli. Nyt olo tuntuu jo paremmalta. Miten tässä näin kävikään, pahus", selittelin poliiseille. Reinikaiseen juttu näyttikin uppoavan --- hän vain tokaisi jotain rentoon tyyliinsä. Mutta nuorempi poliisi käveli pyöräni luo ja katsoi rekisterikilpeä. "Tämähän on laiton kilpi", hän sanoi. "Ei voi olla", väitin välittömästi vastaan, "vasta ostin tuosta liikkeestä ja laillisena mulle möivät!" Mitään myötätuntoa osoittamatta konstaapeli mätkäisi 51 markan rikesakon.

 


(C) Juha Lehtomäki 1997 C'est la vie -pääsivulle