OULU KUOLEE

Tässäpä kunnon tieteisseikailu Oulun yliopistosta.. Tarinan ensimmäinen osa on kirjoitettu wappuna '95, jolloin se ilmestyi kiltamme lehdykässä. Tarina on edennyt osaan neljä. Read and enjoy!

OSA 1 - MUD-luola
OSA 2 - Hälytys verkossa
OSA 3 - Pakosuunnitelma
OSA 4 - Maailma järkkyy (7.1.1998)


OSA 1 - MUD-luola

Päivä alkoi kaikin puolin normaalisti. Pertti heräsi Tiltin kiltahuoneen sohvalta tuttuun kahvin tuoksuun (ja jumalattomaan krapulaan). Turkka oli vielä unessa, vaikka nukkuikin lattialla piirikorttien ja muun sählän keskellä. Mahtoi olla epämukava yö, Pertti aprikoi hieroessaan kipeää otsaansa.

- Otitsun, aika, Pertti lausui venytellessään jäseniään. Muutaman sekunnin kuluttua jostain lähimmän konsolin kaiuttimista kuului miellyttävän naisäänen vastaus: "Kello on kolmetoista yli kymmenen, tänään on viidestoista päivä helmikuuta, kaksituhattakaksikymmentä".

Otitsun oli mukavuudessaan ylivoimainen koko Nokia Yliopistossa. Eikä ihmekään, käyttihän se prosessoriajastaan kolme neljäsosaa huolehtiessaan kiltalaisen mukavuudesta. Kone otti huomioon lähes kaiken mahdollisen, kuten kaiuttimen vieressä kuorsaavan Turkan: äänenvoimakkuus säätyi sopivaksi, ja siten aikatiedoitus ei häirinnyt hänen untaan. Tosin joskus kymmenien kiltalaisten vaatiessa huomiota softa ajautui hankaan tilanteeseen, ns. neuroverkkosolmuun, jolloin liian moni ympäristömuuttuja vaikutti yhtäaikaa liian suurilla prioriteeteillä. Prosessorin optiset kuidut joutuivat muutamaksi minuutiksi kaaokseen ja tuloksena oli erittäin epämiellyttävä valoepileptinen kohtaus.

Otitsun oli kaatumataudistaan tunnettu, vaikka operaattorit eivät myöntäneetkään ongelmaa. He kuittasivat asian ohimennen sanomalla, että satunnainen jumiutuminen johtui vain Otitsunin omalaatuisesta tavasta tehdä monimutkaisia todennäköisyysoperaatioita keskellä pahinta loadia.

- Paskat, Pertti totesi kaataessaan kahvia mukiin. Prossa kärsii lievästä epilepsiasta, siinä kaikki. Pertti istuutui takasin sohvalle ja jatkoi ajatustaan. "Jos softa jumiutuisi, se ei pääsisi jaloilleen resetoinnin jälkeen moneen tuntiin. Sitäpaitsi Otitsunista ovat tehot tippuneet kahden vuoden kuluessa keskimäärin yli viisi prosenttia, mikä yksinkertaisesti ei voi viitata mihinkään muuhun kuin neuronien kärvähtämiseen epileptisten kohtausten aikana..."

- Hyvää huomenta Turkka, kello on jo 11.25, joten olisi hyvä aika herätä..
Otitsun ei saanut vastaukseksi muuta kuin epätasaista kuorsausta. Vähän aikaa mietittyään kone jatkoi kääntyen Pertin puoleen.

- Pertti, huoneessa ainoana läsnäolevana pyydän Teiltä lupaa yli 80 dB hälytykseen, tarkoituksenani herättää teekkari Turkka Keppana.
- Joo anna mennä vaan, Pertti lausahti, ja samassa helvetillinen herätysääni tulvi huoneeseen. Turkka aukaisi silmänsä siristäen, varoen kirkasta kattovaloa.
- Riittää, olen jo kyllä hereillä... Eikö täällä edes rauhassa nukkua, ..kele.

Piippaus vaikeni.

- Hyvää huomenta, miten haluaisit minun palveleman tänään, Sir?
Turkka nousi hitaasi istualleen ja käski pöpperöisenä Otitsunia lukemaan postin. Mitään uutta viestiä ei ollut, joten kanuunasta tuskissaan Turkka käski ylipalvelevan voiceshellin olemaan hiljaa.

- Huomaatko muuten jotain outoa?, Turkka jatkoi kömpiessään kahviautomaatille.
- Hmm... en, vastasi Pertti.
- Kello on puoli kaksitoista, eikä täällä kiltahuoneella näy ketään muita kuin me.
- Mitä sitten? Ovat luultavati luennoilla tai syömässä... tai luultavimmin makaavat krapulaisena jossain nurkassa, vastasi Pertti kohauttaen olkapäitään.

Hypoteesi osoittautuikin sangen oikeaksi, kun Otitsunin käskettiin fingeroida kiltalaiset. Joku oli jopa tentissä, mikä mahtoi vaatia lähes yli-inhimillisiä kykyjä viimeöisen pippaloinnin jälkeen. Joku toinen oli yrittänyt suojata itsensä paikallistukselta, tosin huonolla menestyksellä. Otitsun oli liian fiksu moiseen, ja pienen skannauksen jälkeen ko. fuxi jäljitettiin erääseen vessaan (Turkka ja Pertti saivat makeat naurut arvioidessaan krapulaisen fuxin olotilaa).

Muutenkin laitoksen toimet vaikuttivat normaaleilta. Newssien mukaan jossain päin Yliopistoa oli ollut yöllä tulipalo, jonka hälytystä ei ollut edes näkynyt teknillisessä laitoksessa. Yliopiston uusi kaiken kattava hälytysjärjestelmä piti huolen siitä, ettei yhtään ylimääräisiä henkilöitä vaivattu hälytystilanteissa. Ennenvanhaan jos joku vaikkapa innostui murtautumaan jonnekin tarpeettomaan ja muutenkin unohdettuun osastoon, saattoivat jopa parin kilometrin päässä käytävän turvaovet lukkiutua. Turkka muisti juttua kaverin kaverista, joka oli jumittunut väärän hälytyksen sattuessa siivouskomeroon (mitä hän siellä sitten tekikään). No, ne ajat olivat takanapäin.

Pertin hakurutiini löysi päivältä muutaman mielenkiintoisen luennon, joilla olisi ilmiselvästi mukava lusmuta. Rutiini tarkisti lähinnä aiheen lisäksi luennoitsijan ja luennon ajankohdan, joten mitään inhottavia aamuluentoja ei päiväohjelmaan päässyt lipsahtamaan. Ohjelmassa oli myös tärkeä kohta, joka yritti huolehtia opintoviikkojen riittävästä kerääntymisestä. Nykyään Yliopistosta lensi ulos varsin herkästi, jos opiskelu ei sujunut Nokian mielestä riittävän tehokkaasti. Teoriassa, siis. Käytännössä yleinen lahjonta ja opintorekisterin hakkerointi oli sangen yleistä. Joku älypää oli aikoja sitten huomannut, ettei kukaan laitoksen kahdesta sadasta toimistosihteeristä viitsinyt tarkistaa 87235 oppilaan tietokantoja. Ja jos joku huomasikin jotain poikkeuksellista, hänet oli helposti lahjottavissa myymällä esimerkiksi killan koneen prosessoriaikaa. Harmi vaan, että Nokiakin oli pian tajunnut pelin hengen, ja niinpä työtä haettaessa ei opintoviikkojen määrällä ollut enää sanottavaa merkitystä. Pertti oli kuitenkin ylpeä rutiinistaan, joka oli hänen omasta mielestä selvä osoitus korkeasta moraalista.

Lähtiessään kiltahuoneelta Pertti ja Turkka näkivät päätehuoneella muutaman mudaajaan, jotka sätkyilivät datakopeissaan kuin viimeistä päivää. Muutama vuosi sitten oli teknillisen tiedekunnan ylidekaani oikein säädöksellä kieltänyt synteettisten mud-huumeiden käytön alueellaan, koska niistä oli tullut kerrassaan ongelma. Huume aiheutti pahoja jälkitrippejä, ja eräänkin kerran oli nähty tyyppejä hakkaamassa laudan pätkillä monitoreja läjään huutaen samalla omituisia iskulauseita. Nykyään joutui siis tyytymään tavallisiin datapukuihin ja muihin yksinkertaisiin tehosteisiin. Kyllähän huhuja laittomista mud-luolista aina silloin tällöin liikkui, mutteivät Pertti ja Turkka pitäneet niitä kovinkaan todennäköisinä. No, ainakaan tähän päivään mennessä.

Siinä se seisoi, nojaten oven pieleen kovasti huohottaen. Pertti ei ollut uskoa silmiään: Santeri tuollaisessa kunnossa. Tuijottavat silmät verestivät pahasti, ja hikipisarat valuivat alas poikki syvien otsaryppyjen.

- Mitä helvettiä sinä olet ottanut?, sanoi Turkka hitaasti pukien Pertin ajatukset sanoiksi.
- Mud-luola, löysivät sen.. Kätkekää minut. Muuten ne saavat kiinni, kuiskasi Santsa vastaukseksi tuskin liikuttaen huuliaan.
- ... erottavat NYO:sta ja heittävät ammattikorkeaan...

Viimeinen sana sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Pertin selkärankaa. Sen enempää ajattelematta hän tarttui Santsaa kädestä ja kannatti häntä olkapäällään. Pienen epäröinnin jälkeen myös Turkka antoi tukea toiselta puolen, ja näin he saivat lähes tajuttoman Santsan raahattua kiltahuoneelle.

Santsa nostettiin makuulleen pöydälle, ja Turkka ryntäsi hakemaan vettä juoma-automaatista. Pertti puolestaan hyppäsi konsolille ja alkoi nopeasti ladella koneelle käskyjä.

OSA II - Hälytys verkossa

Vuosikymmeniä sitten tiedon valtatie oli saanut lopullisen muotoonsa, kun puhelin, faksit, televisio ja muut audiovisuaaliset laitteet liitettiin lopullisesti tietokoneeseen, tarkemmin sanottuna nettiin. Enää ei ollut yksittäistä tietokonetta, vaan kaikki olivat verkotettuina toisiinsa. Verkkoa pitivät yllä useat neuroverkkopohjaiset älyserverit, jotka ylsivät melko pitkälle itsenäiseen ajatteluun. Koneet kehittelivät itse ohjelmia, ja useinmiten suurin homma ihmisillä olikin servereiden pyynnöstä suorittaa fyysisiä toimenpiteitä, kuten vetää uusia piuhoja. Suuri Verkko tiesi myös kaiken ihmistä, missä he olivat ja mitä he tekivät. Maailma oli täynnä sensoreita, antureita, kameroita ja mikrofoneja. Paskallakaan et ollut yksin. Ihmiset asuivat jättimäisissä komplekseissa, kuten Oulun Yhteisössä, Nokia Yliopistossa tai Medipoliksen Terveysinstituutiossa. Maailmalla Suomi oli kuuluisa laajoista kansallispuistoista, jotka suurimmalta osalta sijoittuvat Pohjois-Suomeen. Nokia Yliopisto omisti monta puistoa, missä eri puolelta maailmaa kävi ihmisiä ihmettelemässä harvaksi käynyttä villiä luontoa.

Tässä maailmassa oli yhteyksiä helppo ylläpitää. Jos halusit puhua jollekin, ei tarvinnut kuin ääneen sanoa ketä halusi jututtaa. Huoneessa olevat mikrofonit tunnistivat äänen, paikallinen serveri loggasi sinut sisään, ja kone etsi verkosta haluamasi henkilön. Ei haitannut, oliko hän viereisessä huoneessa vai toisella puolella maailmaan, vaan pian hänen naamansa ilmestyi lähimme näytölle. Kaikenlaista dataa pystyi siirtämän yhtä helposti kun muodostamaan normaaleja puheyhteyksiä. Koneaikaa oli kuitenkin rajoitetusti, ja sillä käytiinkin suurta kauppaa. Monet yliopiston killat hankkivat rahansa juuri myymällä serverinsä aikaa yrityksille ja muille ihmisille.

Alussa oli kohdattu suuria ongelmia, kun yksityisyys oli totaalisesti mennyttä koneiden pystyttyä kuulemaan ja näkemään kaiken. Sittemmin päästiin sopimukseen siitä, kuka sai tietää mitäkin ja kenestäkin.

- Otitsun, voice kiinni, näytä screenillä kaikki prosessit ehdoilla: Santsaa kohden käynnistetyt skannaukset, seurannat, paikallistukset ja fingeroinnit.

Monitori välähti auki, aluksi kirkkaana, mutta sitten himmentyen Otitsunin huomatessa Pertin pupillien sulkeutuvan liikaa. Ruudulle ilmestyneestä datasta ei löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, vaikka Pertti penkoi verkkoa minkä kerkesi. Hän oli kuitenkin varma siitä, että turvallisuusosasto etsi kiihkeästi Santsaa suurilla prioriteeteilla, joten etsintä oli huolellisesti salattu. Uusia peiteoperaation tuntuisia tapahtumia syntyi huolestuttavaan tahtiin, joten Pertti ryhtyi kiireesti suojaamaan itseään sammuttamalla ohjelmiaan ja rutiinejaan. Nyt oli kyse sekunneista, sillä Pertti oli eittämättä herättänyt paniikinomaisella käyttäytymisellään isoveljen huomion. Miten voinkin olla noin saatanan typerä, hän kirosi mielessään.

Nopeasti Pertti käynnisteli vielä muutamia troijalaisia ja muita hämyohjelmia, jonka jälkeen hän loggasi itsensä ulos.

Samalla ruudulle ilmestyi talk-requesteri, jonka Otitsun ilmoitti tulevan killan kakkosoperaattorilta.

Saatana, ei nyt, Pertti ajatteli hermostuneesti. Jos hän vastaisi talkkiin, merkitsisi se taas loggautumista koneelle ja tähän mennessä lähinnä hyvällä tuurilla saavutetun suoja-aseman menettämistä. Itseasiassa Otitsun oli nyt jo paikantanut hänet tähän huoneeseen ja juuri tämän ruudun eteen. Normaalisti käyttäjä pystyi itse määräämään, kenellä oli oikeus tietää käyttäjän sijainti ja kenellä ei. Kuitenkin tietokone tiesi henkilön sijainnin lähes poikkeuksetta, joten tarpeeksi suurilla oikeuksilla jokainen talossa oleva pystyttiin jäljittämään johonkin nurkkaan. Ja esimerkiksi juuri koneen operaattorilla näitä valtuuksia riitti.

Pertti pohtikin kuumeisesti, antaisiko Otitsun talk-requesterista tiedotusta verkossa hiipiville turvallisuusjoukoille. Pertti oli killannut kaikki häntä kohti suunnatut rutiiniskannaukset, mutta tällaiseen hän ei ollut varautunut.

- Tuleeko siitä helvetti mitään, Turkka huusi taustalta. Tämä jätkä tulee tripiltä takaisin ja lujaa, hän jatkoi ja viittasi kädellään pöydällä vaikeroivaan Santsaan.

Huoneeseen alkoi vähitellen kerääntyä muita kiltalaisia ihmettelemään tapahtunutta. Pertti ei pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että tässä nyt vielä kehittyisi joku megaluokan yleisötapahtuma.

- Kaikki ulos, ja heeeti! Meillä on täällä ...tuota, hmm... hallituksen ylimääräinen kokous!
Ei kuulostanut järvin vakuuttavalta, manaili Pertti mielessään ja yritti saman tien palauttaa ajatuksensa varsinaisen ongelman pariin.

Turkka hätisteli parhaansa mukaan uteliaita kiltalaisia ulos, mutta pitääkseen heidät ulkona joutui hän lähinnä nojaamaan ovea vasten (sitä ei saanut lukkoon kuin oikean hallituksen luvalla).

Talkki hälyytti uudelleen, ja Pertti repi hiuksiaan. Miten hän saisi idiootin operaattorin olemaan hiljaa? Pertti ajatteli kuumeisesti: Jos Otitsun ei pystyisi paikantamaan häntä, ilmoittaisi se kylmän rauhallisesti kohteen olevan ns. hukassa. Ainoa ongelma oli löytää sellainen paikka, mihin Otitsunin tai laitoksen viiden tuhannen muun serverin sensorit eivät yltäisi. Pertti masentui samantien. Eihän koko saatanan paikassa ollut sellaista kolkkaa mistä häntä ei tarpeen tullen voisi paikallistaa. Ja varsinkin kun kyseessä oli killan operaattori, ainoa turvapaikka löytyisi noin kilometrin päästä konekillan vuokraamissa (laittomissa) skannauksen kestävissä kapsuleissa.

Epäilemättä operaattori kaivoi Pertin esille vaikka mistä saadakseen selville mitä helvettiä oli tapahtumassa. Pertti nojautui tuolissaan taaksepäin ajautuen paniikkiin – mistään ei tuntunut tulevan yhtään mitään. Santsa oli edelleenkin koneen valvonnassa, ja hetkenä minä hyväänsä ovesta ryntäisi ryhmä liioitellusti panssaroituja turvallisuuspalvelun iskusotilaita. Santsan lisäksi Turkka ja tietenkin Pertti pidätettäisiin ja potkittaisiin ulos Yliopistosta. Ei, jotain oli tehtävä! Pertti paransi istumaryhtiään ja keskitti ajatuksensa täysillä koneeseen.

Aluksi Pertti yritti ajaa troijalaisen kautta viestiä operaattorille, että tämä ymmärtäisi olla hiljaa. Toisekseen Santsa piti logata ulos ja yrittää kätkeä, vaikka Pertti tiesikin sen olevan ko. olosuhteissa suhteellisen turhaa.

Hämmästyttävää kyllä, operaattori ei enää kutsunut; joko hän oli tajunnut tilanteen tai sitten jotain muuta oli tapahtunut. Santsakin loggaantui koneelta ulos, mutta oli edelleen Otitsunin paikannuksessa.

Samalla Pertti sai idean. Ajatus oli kyllä pähkähullu, ja sen onnistumiseen tarvittiin kaikki onnenrippeet. Mutta toimiessaan se saattaisi pelastaa Santsan -- ja hänet itsensä.

- Turkka! Aukaise se ovi ja hommaa tänne niin paljon porukkaa kuin suinkin mahdollista, Pertti huusi. Hämmästyneenä Turkka ei saanut sanottua mitään, mutta totteli kuitenkin. Kiltahuoneen täytyttä ihmisitä ja puheen sorinasta, Pertti nousi tuolille seisomaan ja pyysi yleisöltä hiljaisuutta. Huoneen vähitellen hiljettyä hän rykäisi kuuluvasti (mikä oli koitua kohatalokkkaaksi näin krapula-aamuna) ja alkoi sitten puhumaan mahdollisimman vakuuttavalla äänellä.

- Tilanne on nyt semmoinen, että kiltamme maine on vaakalaudalla. Tuo kiemurteleva henkilö tuossa pöydällä on laitoksen etsityinpiä henkilöitä, eivätkä hänen mahdollisuudet päästä pakoon ole hääppöiset. Mutta, jos saamme kätkettyä hänet siksi aikaa, että mud-huumeen merkit poistuvat elimistöstä, ei häntä voida syyttää muusta kuin korkeintaan osanotosta laittomaan tilaisuuteen. Ja se ei riitä Nokia Yliopistosta erottamiseen.

Läsnäolijat katsoivat toisiinsa hämmentyneenä pureskellen Pertin viestiä. Mud-huume? Laiton tilaisuus?...

- Kuulostaa vaaralliselta ja laittomalta, joku terävä lohkaisi.
- C'mon, ajatelkaa kerrankin jotain muuta kuin omaa persettänne. Kaikki vapaaehtoiset jääkööt tänne ja muut painukoot ulos..

Huone tyhjeni lukuunottamatta muutamaa väsyneen näköistä tyyppiä, jotka nojailivat laiskasti seinää vasten. Hekin varmaan jäivät siksi kun eivät tajunneet lähteä uloskaan. Pertti hyppäsi pöydältä alas ja läimäytti toista paikalle jäänyttä olkapäälle:

- Teissä on ainesta, perkele. Ette jätä toveria pulaan!
- Häh? Mihin pulaan?
Se siitä ideasta, ajatteli Pertti.

Kiltahuoneen ovi lennähti auki ja sisään juoksi Pertin hyvä kaveri, joka alkoi hengästyneenä selittää:
- Pertti! Iskusotilaita on tulossa helvetillinen määrä tänne päin! Ovat jo kuulema sektorissa 2323DSE.

Viesti näytti tekevän vaikutuksen myös Santsaan, joka yrjösi parhaillaan lattialle...

Turkka kääntyi katsomaan Perttiä ikäänkuin kysyäkseen, että mitäs helvettiä nyt tehdään: suunnitelmasta kun ei tulisi mitään, porukkahan rynni pää neljäntänä jalkana pakoon. Itseasiassa Pertti oli vaipumassa syvään epätoivoon, eikä tilannetta suinkaan auttanut Santsan lattialla lemppaava oksennus. Tilanne oli kehittynyt pisteeseen, että oli aika käynnistää Plan B, mikä se sitten ikinä olisikaan.

OSA III - Pakosuunnitelma

Kaikesta paineesta ja häslingistä huolimatta Pertin alkoholin turruttamat aivot alkoivat vähitellen jauhaa ajatusta pakosuunnitelmasta. Nyt oli aika käyttää radikaaleja keinoja, ja yksi niistä olisi poistuminen hätäpakoaukon kautta.

Suomen ihmispoliittinen jaos oli Rova-Yhteisön tuhansia uhreja vaatineen onnettomuuden jälkeen säätänyt kaikkiin ihmisten asuttamiin koplekseihin pakollisiksi hätäpakoaukot, joita pitkin poistuminen syvältä rakennusten uumenista onnistui salamannopeasti. Yleensä kopleksirakennusten – esimerkiksi Nokia Yliopiston – suurimpia vaaroja ihmisyksilölle oli loukkuun jääminen jonnekin syvälle sortumien alle, sillä rakennuksia oli rakennettu pitkin vuosikymmeniä läjäämällä kerroksia toistensa päälle vähät välittämättä mitä tai miten kestäviä rakenteita alle oikeastaan jäi. Hätäpakoaukkojen oli määrä pelastaa helposti ja vaivattomasti jumiin jääneet ihmiset ampumalla ne yksinkertaisesti taivaalle pitkin erittäin kestäviä putkia, jotka ylettyivät syvältä maan uumenista alimmista tunnetuista kerroksista aina ulkotasoille saakka. Tosin hetkellinen kapasiteetti putkissa oli korkeintaan parikymmentä ihmistä kerrallaan, ja niistäkin onnellisista mukaan mahtuneista laskujen mukaan puolet menehtyivät valtavan kiihdytyksen tuomiin vammoihin. Kysyttäessä politikoilta aukkojen hyöty/hinta-suhdetta ei kunnollsia vastauksi tullut, mutta päättäjijen helpotukseksi skandaalipäätös unohtui nopeasti Miss Suomi -kisojen myötä.

Nokia Yliopistoon asennettujen hätäpakoputkien toimivuudesta oli monta mielipidettä, sillä ne oli suunnittelut joku teekkariporukka dippatyönään. Pertti päätti kuitenkin yrittää hyödyntää ainoata päähän pälkähtänyttä ideaa, joten lähimmän pakoputken -- tai leikillisesti peräaukon – löytäminen oli nyt tärkeää.

Pertti nousi tuolistaan päätteen edestä ja käveli päätään hierovan Santsan, hätäisän Turkan ja muutaman muun paikalle jääneen kiltalaisen luokse.

- Turkka, mitä tekisit jos tämä paikka jumittuisi? Eli jos oltasiin täällä vaikka sortuman takia loukussa?
- Ööö, noudattaisin tietenkin tietokoneen antamia ohjeita, mutta ei kai tässä tilanteessa voida soveltaa jotain sortumahälytystä, vai voidaanko? Turkka tiesi odottaa Pertin ideoilta vaikka mitä, mutta nyt hänen puheet liitelivät ajatuksesta toiseen kyllä liian vauhdikkaasti.

- Niin, ja mihin tietokone meidät todennäköisesti yrittäisi ohjata? Lähimmän pelastuspisteen luo tietenkin, koska sieltä löytyy hätätie ulos, pakoputki! Ja nythän on hätätilanne! Jos joku nostaa putken käyttämisestä älämölyn, sanotaan vaan vakuuttavasti, että me jäynättiin Sammulia kokeilemalla miten hän kestää 10 G:n kiihdytyksen krapulassa. Selittyy samalla oksennukset ja mahdolliset muut paikalta löytyvät jäänteet.

- Ja jumakauta minua ei mihinkään tuomiopäivän suoliputkeen ängetä, reagoi Sammuli välittömästi Pertin ehdotukseen. Yrittäessään korostaan valitustaan nousemalla ylös Perttiä kohden Sammuli tipahti kiltahuoneen pöydältä lattialle suoraan oman oksennukseensa.

- OTITSUN! Tason 1 hätätilanne parametreillä sortumahälytys lokaalissa sektorissa, ja ajakin ohjelma tason vaatimalla prioriteettilla, Pertti sanoi samalla kun yritti auttaa Sammulia istumaan tuolille.

Otitsun lopetti välittömästi mainosten ym. verkosta poimimien kiltalaisia kiinnostavien tietojen näyttämisen 45" taulunäytöllä, ja väläytti siihen suuren tekstin "HÄTÄTILANNEPYYNTÖ". Hetken kuluttua tekstin alle kuitenkin ilmestyi tylyt sanat "HYLÄTTY - paluu normaaliin ajoon". Otitsunin kaijuttimista kuului tylsän virallinen ja monotoninen ääni:

- Turvatason 2 mukaisessa skannauksessa ei ole havaittu mitään merkkejä sortumista tai sortumavaaroista. Tämän sektorin turvallisuudesta vastaava TTK/localnet ei myöskään vahvista sortumaa. Hätätilojen valmiusajoa ei käynnistetä, eikä muihinkaan turvallisuustoimiin ryhdytä. Voitte valittaa asiasta paikkallisen turvallisuusosaston kansli---

- No johan on kukkanen, Pertti lausui pidätellen räjähtämistään suunnattomaan kiukkukohtaukseen. Itsehillintä oli sikäli suhteellisen turhaa, sillä Otitsun ei suinkaan aikonut lopettaa Pertin kiusaamista - vaikka loppujen lopuksi konehan vain yritti palvella kiltalaista parhaansa mukaan.

- Sir Pertti, Otitsun aloitti, sensorieni mukaan teidän verenpaineenne on noussut lähelle terveydelle ennenpitkää vaarallista tasoa. Muistakaahan, että mikään tilanne tai kukaan maailmassa ei oikeuta Teitä vaarantamaan hyvinvointianne. Niinpä kehottaisin mitä ystävällisemmin-

- TURPA RULLALLE, Pertti huusi täyttä kurkkua ja takoi käsillään lähintä monitoria. Möykkääminen ei paljoa auttanut, sillä vaikenemisen sijaan Otitsun nosti äänen voimakkuuttaan ilmoittaakseen tyynen rauhallisesti, että TTK-turvallisuuspäälikkö lähetti Sammulille viestä, jossa häntä kehoitettiin antautumaan ilman vastarintaa.

Turkka käveli Pertin luokse, ja yritti rauhoitella häntä.

- Eiköhän me luovuteta, vai mitä. Eihän meitä voida vielä oikeastaan syyttää yhtään mistään.. kai. Pelastakoon Sammuli oman nahkansa vaikka selittelemällä.

Pertti ei ollut sitä tyyppiä, joka pahan paikan tullen jänistäisi ja jättäisi ystävät pulaan, mutta nyt tilanne alkoi olla melkoisen hävittynä. Viereisestä päätehuoneesta kuului jo lähestyvien turvallisuusjooukkojen kolistelu heidän rynniessä tulostimien ja monitorien läpi.

Ennenkuin kukaan ehti tajuta mitä oikeastaan tapahtui, maailma muuttui yllätäen hyvin oudoksi paikaksi. Tilannetta voisi kai parhaiten kuvata sanoilla maanjäristys, taivaan tippunen niskaan, kaaos ja niin edespäin, sillä valot sammuivat hetkessä ja lattia yritti paeta jalkojen alta. Rytyninää ja ihmisten kirkumisia kuului monta minuuttia --- kukaan ei varmaan tajunnut ajan kulkua --- ennenkuin paikalle laskeutui täydellinen hiljaisuus ja pimeys. Ilma muuttui yllättäen tunkkaiseksi ja betonipölyn täyttämäksi, sikäli mikä siellä oli ketään havaintoa tekemässä.

OSA IV - Maailma järkkyy

Uutiset olivat 2100-luvulla ylivoimaisesti katsotuimpia nettiohjelmia. Tiedot maailman tapahtumista kiirivät verkkoa pitkin reaaliaikaisesti, joten ainoa ongelma oli löytää mielenkiintoiset jutut valtavasta informaatiotulvasta.

Netistä saatu tieto kärsi myös epäluotettavuudesta --- ongelma ei ollut niinkään verkon turvellisuudessa, vaan uutistoimistojen moraalissa. Kaikki kanavat muistuttivat toisiaan (kun kaikilla oli samat uutiset), joten yritykset olla erilainen ja mielenkiintoisempi johti vääjäämättä totuuden muokkaamiseen ja suoranaiseen valehtelemiseen. Jostain syystä ihmiset olivat tottuneet siihen, ja osa jopa hyväksyi sen osana uutisvälitystä. Sitäpaitsi, mikä tahansa tiedon palanen saattoi olla yhtä paljon totta kuin valhetta, joten miksi edes yrittää kritisoida informaatiota.

Uutisia pintaa syvemmältä luotaavat ajankohtaisohjelmat muistuttivat saippuaoopperoita: tapahtumat dramatisoitiin ja tehtiin tietokoneanimaatiolla. Uutisista oli tullut viihdettä.

Niinpä maailma reagoi sangen rauhallisesti Suomesta kiirineeseen tietoon, jossa kerrottiin Oulu-nimisellä paikkakunnalla tapahtuneesta suur-katastrofista. Uutiskuvat näyttivät Maapallon Ulkopuolustus Instituution tutkakuvaa isosta ufosta, jonka syöksyi avaruudesta lävistäen ilmakehän keski-Euroopan yllä osuen suoraan Ouluun.

MUI kertoi myös yrittäneensä kommunikoida aluksen kanssa ja loppuvaiheessa tuhota sen ennen tunkeutumista ilmakehään. Kaikki huippumodernit keinot tuhota ulkoavaruudesta tulevat viholliset eivät onnistuneet pysäyttämään ajelehtivaa avaruuslaivaa. Sen sijaan alasammutayrityksistä johtuen muutama venäläinen asutusinstituutio koki apokalyptisen kohtalon. Maailmalla poliitikot antoivat paheksuvia lauseita tyyliin "meidän puolue yritti varoittaa puolustuksen heikkoudesta" ja "jos me olisimme päättämässä...", mutta kukaan ei tienyt totuutta, miksi näin oli päässyt käymään.

Vastaavaavia avaruudesta tulleita "vierailuja" oli tapahtunut ennenkin, mutta silti vain 48% prosenttia maan 34 miljardista asukkaasta uskoi ufoihin. Jonkun tutkimuksen mukaan vain 39% ihmisistä oli varmoja siitä, että ihminen oli joskus käynyt kuussa. Videokuvat kuukävelyista olivat nimittäin niin kehnolaatuisia, että lapsikin osasi piirtää tietokoneella parempaa animaatiota.

Pertti raotti silmiään. Oli pimeää, monitorit loistivat siellä täällä, jossain paloi vihreä valo. Mutta normaalit pehmeät halogeenivalot olivat poissa. Päätä särki, suussa maistui veri. Istumaan nouseminen tuotti suurta tuskaa, eikä palkinto siinä onnistumisesta ollut kovainkaan lohduttava: hämärässä huoneessa leijui betonipölyä, savua ja palaneen lihan ja muovin oksettava hajuyhdistelmä.

Haudanhiljaisuuden rikkoi vähitellen voimistuvat ja tihentyvät tietokoneiden paniikinomaiset tilanneraportit ja selvitykset siitä mitä oikein oli tapahtunut ja mitä nyt tapahtuisi.

- SJIL-3355 runkoverkon priamaarin approksimoitu globaali tilannearvio, distribuutio kaikille mahdollisille tasoille: verkosta 99% menetetty, medikaalisesti kuolleena 80-90% Nokia Yliopiston populaatiosta, tilanne kriittinen, yhteydet ulkopuolelle poikki, primaariset elossapitotoiminnot 99% sammuneet. Kaikkeen konekapasiteettiin suoritetaan direktiiviä NYO-CC-§140905263463 --- käyttäjätasot 5-30 siirretään luokkaan neljä, oikeude.....krrsdgdgdgd...kräts...ja päivän ruokalista ...krrgght.. palaneita ihmisiä piip piip piiiiip piiiiiii....

Syntetisoitu naisääni vaikeni samalla kun loputkin monitoreista himmeni. Pertti huomasi vuotavansa verta enemmän kuin olisi uskonutkaan, ilmeisesti hän oli jonkinlaisessa shokissa. Maailma alkoi pimetä lopullisesti. Viimeisenä hetkenä ennen pyörtymistä Pertin mielessä oli viimeinen järkevä tietokoneelta tullut lause. Sen mukaan hänen vaivalla hankittu tason 18 käyttäjäluokkansa nousi salaman nopeasti mahdottomalta tuntuvalle tasolle neljä, jossa normaalisti oli vain NYY:n rehtori ja tekninen ylipäällikkö. Jessus, taidan jäädä sittenkin historin kirjoihin, Pertti ajatteli ja menetti tajuntansa.

Ei kovinkaan kaukana, toinen kiltalainen, Turkka, heräili hänkin uuteen maailmaan. Se olikin kovin erilainen --- synkkä ja yksinäinen. Turkka ei saanut oikein mistään ajatuksesta kiinni. Helpointa oli olla ajattelematta. Silmät viestivät kuitenkin valosignaaleja savupölyn seasta. Jotain oli sittenkin olemassa.

Turkka nousi ylös ja katsoi itseään. Mitä hän heikossa valaistuksessa erotti, merkkejä fyysisistä vammoista ei näkynyt, betonipölyä kylläkin. Näkyvyyttä ympärille ei ollu juuri miksikään, jostain heijasteli monitorien kajostus, jonkinlaiset hätävalot siellä sun täällä valaisivat revenneitä betonipalasia ja hajonnutta elektroniikkaa.

Huone missä hän seisoi oli selvästikin ollut joskus Tiltin kiltahuone. Yhtäkkiä hänet valtasi kauhu --- missä helvetissä olivat ne Satsa ja muut ihmiset, jotka pari kymmentä minuuttia sitten hengailivat täällä! Turkka otti hädissään muutaman askeleen edestakaisin, yrittäen löytää edes pieniä merkkeä elämästä. Sellaisia hän löysikin, tosin kuoleenna; jonkun käsi sojotti irvokkaasti lattialle kaasaantuneen romun välistä. Hän huusi pelosta ja kauhusta sekaantuneena kompuroiden ilman tietoista suuntaa. Pitkään matka ei jatkunut, sillä jalkojen osuminen lattialla makaavaan Perttiin kaatoi Turkankin vaaka-asentoon. Suunnaton oli helpotus, kun hän viimein tajusi mihin oli osunut. Hänen teki mieli syleillä kaveriaan kuin olisi itse itseään syleillyt ja lohduttanut.

Hengitys kulki suhteellisen tasaisesti ja sydänkin pumppasi täynnä elämän iloa, mutta vastausta Turkan toistuviin oletko kunnossa -kysymyksiin ei Pertiltä herunut. Turkka paketoi hätäisesti Pertin verta vuotavia jäseniä revityillä vaatteilla, ja yritti itse pysyä rauhallisena.

- Haloo, onko täällä ketään elossa, kuului pimeydestä. Sokaisevan kirkas valokeila osui Turkan silmiin, vaikka vaistomaisesti laittoikin kätensä suojaksi.
- Luojan kiitos, täällä on joku hengissä! Oletko kunnosta, entäs kaverisi, ääni jatkoi ja läheni.

Tulija oli mellakkopoliisiin varusteisiin pukeutunut Nokia Yliopiston Turvallisuusjoukkojen iskusotilas. Ilmeisesti hän oli yksi niistä jotka olivat olleet tulossa pidättämään Santsaa.

Annettuaan ensiapua Pertille iskusotilas jatkoi muiden henkiinjääneiden etsimistä. Heitä ei löynyt montaakaan, eräs teekkari ja muutama pahasti loukkaantunut iskusotilas. Turkan helpotukseksi Pertti tuli tajuihinsa, vaikka hokikin "Otitsun, otitsun" lakkaamatta. Vihdoin huomattuaan, ettei yksikään terminaali reagoinut Pertti katsoi Turkkaa ja sanoi: "Meidän täytyy löytää täältä ulos, muuten tämä on hautamme."

 

Jatkuu: OSA V - Kohti päivänvaloa

(ei ilmestyne ihan lähiaikoina.. :)


(C) Juha Lehtomäki 1998 C'est la vie -pääsivulle